Sunnuntai aamu valkeni hyvin aikaisin Nahkelaan, sillä matkaan kohti Tamperetta sekä Nokian jälkikisoja oli klo 6.00:)
Otin Hedin mukaani, sillä tarkoitukseni oli kävästä samalla Tarjalla Tuurissa sekä keskisellä shoppailemassa.

Tampereelle saavuin ihan aikataulussa klo 7.40 ja siellä pikaisesti nautittiin aamukahvit (silmät meinasivat painua kiinni ajomatkalla). Kahvin jälkeen siirryttiin sitten suoraan Nokialla (okei yhden mutkan kautta, kun navigaattori ohjasi pieleen).
Täältä tarkemmin Kipiläisen ja Merjan kisoista: http://kipisissi.vuodatus.net

Kisan päätteeksi otimme pikaiset treenit Hedin kanssa parkkipaikan häiriöissä ja olin itse tyytyväinen koiran häiriökestävyyteen!! Yes.
Tosin jostain syystä jäävät liikkeet eivät onnistuneet totutulla tavalla (onkohan tuo selkä vielä kipeä?)... mutta ei ollut millänsäkään häiriöistä!

Palauduimme takaisin Merjalle kolmen neljän maissa ja pikainen ruokailu + takaisin autonpenkille ja kohti Tuuria!
Tarjalle saavuttiin illalla, joten treenaaminen siirtyi seuraavaan aamuun (ma). Hedillä aloitettiin tottiksella nurmikolla (iines haukkui vieressä häiriönä):
Seuraaminen nurmikolla > ihan hyvää, käännöksissä vielä tekemistä, mutta ei haistelua tms.
1248842986_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Jäävät... ei sitten millään.. sillä täytyy olla selkä kipeänä tappelun jäljiltä (hieroja Mari tulee perjantaina).
Nouto > hyvin lähtee ja paluussa tekee kaarrosta oikeaan... hmm??!! Ihan kuin olisi yrittänyt viedä kapulan varjoon taikka sitten ei tahdo tulla tuon ruudun läpi?! Nouto kuitenkin ok.
1248843103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten käytiin ajamassa peltojälki, joka oli tunnin vanhentunut Tarjan pihassa:
Lähtö sivutuuleen ja tämä multa osuus teetti Hedille paljon töitä!
1248843317_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Niistä kuitenkin selvittiin ja multa osuudelta jälki siirtyi sitten nurmelle:
1248843368_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tämä sujuikin jo moitteettomasti kulmaa myöten! Hyvä Hedi!
1248843419_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopuksi sitten vielä napsin Hedistä pari kuvaa, kun kerrankin paikalla sekä esittäjä että huutaja:)
1248843680_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1248843719_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Jäljen ja treenien jälkeen mentiin sitten onkikisoihin, kyllä luit oikein... ONKIKISOIHIN!
Noh me saatiin hyvin pieni saalis...

Tiistaina sitten päivä alkoi tottistelulla! Tällä kertaa tehtiin tottista siinä Tarjan parkkipaikan ja autotien välimaastossa:)
Seuraaminen kytkettynä ja vapaana... ok... itse kaipasin hieman enemmän tiiviyttä... täytyy tehdä naruviritys Hedille!
Otettiin samat kuin edellisenä päivänä, mutta matkassa oli myös hyppynouto! Se oli hieno!

Tottistelun jälkeen siirryttiin sitten maastoon eli metsäjäljelle (300-400m, 6 keppiä, rutikuiva kangasmaasto, 45 min vanha).
Tarja teki Hedille vieraan jäljen (alo) ja jäljen jälkeen tehtiin vielä esineruutua.
Jälki> halusi ehdottomasti tarkistaa takajäljen janalla... lähti kuitenkin liinan selvityksen jälkeen ajamaan reippaasti. Ekan kepin ilmaisi pienellä pysähdyksellä, samoin tokan... kolmannelle pysähtyi, mutta minä en sitä löytänyt (Tarja noukki sen taskuunsa). Loppumatkan ajoi todella hyvin, tosin koko jäljen meni melko ilmavalla nenällä!

Esineruutu:
Sitten jatkossa voisi vaikka ohjaaja käyttää enemmän päätään tehdessään koiralleen esineruudun (TARKISTA TUULENSUUNTA)!
Noh tokalla esineellä tajuttiin virheemme ja siirryttiin sitten tekemään esineitä vastatuuleen:) Johan alkoi pelittää, yes hienoa Kalevi!

Kuvat tiistailta valitettavasti on Heidin kamerassa, koska halusi tällä kertaa kuvata sillä meidän tottista (kiitos Heidille kuvauksestamme)!

Valitettavasti kesälomani päättyi lyhyeen, sillä työpaikalla on kuulemma asioita, joita mun pitää tulla hoitamaan. Tästä johtuen lähdin sitten ajamaan takaisin kotiin treeniemme jälkeen.
Matkalla poikkesin vielä Gröhneillä ja sain heillä maittavan päivällisen, kiitos Mirja ja Harri!

Hauskaa oli ja tulipa ainakin koiraa treenattua!
Tästä on hyvä jatkaa...

Nahkela kiittää:)

Ps. lisäkaneetti: siellä treenatessa oli ihan järjettömän kuuma auringon paahteessa!! Mittari taisi näyttää 25... joten todella hyvin Hedi jaksoi:)