Hah, Jape sai minut lähtemään treenaamaan Kalevin kanssa (ja tietty Nemo- the ole tiikeli). Mentiin hautuumaan parkkikselle, jossa saavuttuani Jape olikin jo työn touhussa. Ensin siis Nemo otti seuraamista ja täyskäännöstä.

Sitten Kalevi kehiin (ensin koiran nostatus viettiin ja palkkauksena patukka koko treenin ajan):
- perusasento > seuraaminen: pitää hyvin paikkansa ja kontaktin
- tein myös käännöksiä juoksusta > hyvin suorittaa käännökset!
- itsestäni tuntui, että seuraamispaikka oli suht "avoin", mutta ei se kuulemma sitä ole....
1239164313_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

- jäävät liikkeet (maahanmeno, istuminen ja seisominen) > suht' hyvät!
- paljon palkkausta ja koira toimi vaikka häiriö ihmisiä oli kävelemässä:)

Sitten päätettiin siirtyä S-marketin pihalle tekemään BH:n kaupunkiosuutta. Valitettavasti siellä ei varsinaista ruuhkaa ollut, mutta kuitenkin 20 ihmistä siinä pyöri! Ensin käveltiin etuoven edestä ihmisten ohi, sitten kytkin Kalevin R-kioskin eteen parkkiin ja siinä tulikin pari 16' kesäistä nuorta juuri viemään jätskipapereita roskiin (Kalevi makasi roskiksen kohdalla)... ihan kuin he ei olisi huomanneet koko koiruutta ja ojentuivat Kalevin yli roskikseen... noh, siinä se Kalevi oli:) Siirryin vielä pari kertaa sisään S-markettiin ja ei meille mitään ongelmia ollut.
Kiemurreltiin autojen välissä, etsien avautuvia ovia ja sulkeutuvia ovia... taas on varmaan Tuusulassa sana kulkeunut omituisista koiran omistajista:)

Hyvä treeni oli ja ehkä tämä tästä jatkuu... kotiin päästyäni huomasin sitten Kalevin juoksuvuodon eli nyt se alkoi...

Vielä kuva synttärisankarista ison suntinsa kanssa
1239164915_img-d41d8cd98f00b204e9800998e